keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Lahjahevosen suusta

Eilen soittelin eri ostomyyntiliikkeisiin ja kauppasin nukenvaunuja tai -rattaita. Halusin myydä ne korirattaat, jotka sain ennen joulua naapurikylän madamelta. Sellaisia näkee netissä kymmeniä, se on vanhan kopiomalli. Lopulta läheinen iso ostomyyntihalli otti ne vastaan, sain 10 euroa niistä. Hyvä kun pääsin eroon. Tänne ei mahdu, ei museoon ainakaan, eikä myöskään yläkerran varastohuoneeseen. Myös se Petit Collin selluloidinukke, jonka sain niiden mukana, ei sitäkään kannata pitää. Pää on liian rikki, pahasti halki päälaelta. Anduzen kirpparilla näin sellaisen vahingoittuneen samanmerkkisen ja pyydettiin vain 5 euroa. Tuo vaunut ostanut liike ei huolinut myöskään sitä nukkea.

Ei lahjahevosen suuhun saa katsoa, sanotaan. Mutta siinä sen näkee. Helposti ihmiset tuovat museoon sellaista, mistä halutaan vaan päästä eroon ja toisaalta heillä itsellään on hyvä antamisen mieli. Tilan puute on monella. Jos ei siivoa nurkkia välillä, kaikki paikat on täynnä. Ei kaikkea kannata koota. Huushollista tulee pian kuin varasto tavaraa täynnä. Varoittavia esimerkkejä näkee amerikkalaisen Doctor Phil'in telkkariohjelmassa, jonne kutsutaan ongelmallisia ihmisiä milloin minkin ongelman ratkaisemiseksi. Kerran siellä oli kulutusyhteiskunnan tavaran kerääjiä, joiden koti oli kattoon asti täynnä krääsää.

Toisaalta tuo naapurikylän rouvan vierailu museossa oli hyvä markkinointikikka. Hän puhuu nyt museosta ihmisille. Vaikka tästlähin sanon kyllä, jos taas meinataan tuoda tänne jotain, että pitää nähdä ensin. Muuten ajatellaan, että tänne kelpaa mikä vaan. Se on taas huonoa mainosta.

maanantai 26. joulukuuta 2011

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Dixou autoajelulla

Eilen aamulla mentiin autoajelulle Sommières'ehen, noin 30km päähän. Se on ihana kylä talvellakin ison kauniin joen rannalla. Dixou tykkää autoajeluista. Se katselee maisemia, ja piti tehdä sille mieliksi, koska on kerran joulu.

Lauantaisin siellä on vanhan tavaran tori. Eilen oli enemmän ammattimyyjiä kuin yksityisiä, joten laatu oli parempi. Monet olivat jo joulunvietossa tai aattopäivän monissa valmistelutouhuissa.

Ja minä tein löytöjä. Bretagnessa valmistetun tummanruskeaksi petsatun nukkekellokaapin sain 4 eurolla. Se oli huippuhalpa.Tämä taidepuusepän koristeveistostyö on yleensä kallista. Niitä on olemassa koko kalusto, aika isoa kokoa, joka ei nukketaloon mahtuisi. Suomalaiseen leikkimökkiin kyllä, vaikka sinne taas se voisi ehkä olla hiukan liian pientä. Olen nähnyt niitä myynnissä netissä ja muualla, toiset kalusteet maksavat pitkälle yli sata euroa.

Sitten vasta toisella torikierroksella huomasin laatikossa vanhoja alakouluvihkoja 1900-luvun alusta. Mukana on myös paljon piirustuksia, jotka ovat isommissa vihoissa. Ne ovat hyvin harvinaisia. Myyjä sanoi, että kylällä oli tyhjennetty joku talo ja sieltä ne tulivat myyntiin. Toiset ovat lähes 100-vuotta vanhoja. Kyllä siihen aikaan kirjoitettiin hienosti musteella! Sarja maksoi 30euroa. Aika kallista, mutta ne ovat hintansa arvoisia. Ei sellaisia mistään löydä niin paljoa, jos alkaa hakemaan. Joten koulunäyttely sai nyt lisää ranskalaista vanhaa rekvisiittaa. Vaikka en niitä esille saa ainakaan ihan heti, jollen keksi ratkaisua.

Ja sitten 50-luvun kumisen sorsalelun sain parilla eurolla, made in France. Sen tapainen meillä oli pienenä. Se täytyy piilottaa, häristin vähän Dixoua sillä, koska se vinkuu niin kivasti. Ja tuo elukka meinasi varastaa sen. Haukun leikin jäljiltä kaikki on palasina. Onneksi se ei ole kiinnostunut mistään erikoisemmin museossa viime aikoina. Parempi kun on vaan vartiointi hommissa.

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Linja-auto kuorma

Eilen illalla soitin Lunelin lasten vapaa-aikaohjaajalle ja varmistin, että tulossa ovat. Sovittiin, että he soittavat 20km päästä ennen perille tuloa ennen puolta päivää. Käskin ajaa suoraan kylän keskustaan kunnan viininviljelijöiden osuuskuntarakennuksen (tai miten sen suomeksi sanoisin) eteen.

Soitto tulikin jo noin puoli yhdeltätoista, joten minun piti mennä kunnantalolle pyytämään avaamaan vapaa-aikatila aikaisemmin kuin oli alunperin puhuttu klo12. Onneksi olin varautunut siihen ja kaikki oli valmista. Ehdin vielä ulkoiluttamaan Dixoun. Sitten äkkiä Cave Coopérativen eteen vastaanottamaan linja-autoa. Siinä vieressä on se vapaa-aikatila sopivasti.

Oli täpärällä, että juuri ja juuri kerkisin paikalle. Muutaman minuutin päästä Heraultin maakunnan tilausbussi Lunelistä tuli näkyviin mutkasta. Pieniä päitä täynnä se näkyi olevan, 48 lasta ja 7 ohjaajaa. Nukkenallemuseon kunniavieraat saapuivat.

Olin ilmoittanut kiireesti myös tukijoukoille, että aikaisemmin pitäisi tulla. Joten me olimme kaikki valmiina.

Ohjasin lapsiryhmän vapaa-aikatilaan. Heillä oli suuret kantamukset eväitä mukanaan, koska Lunelista on noin tunnin matka tänne ja koko päivä menee tähän retkeen. Ensimmäiseksi he pitivät ruokatunnin. Joten me saatiin hengähtää ennen moninkertaisten museovierailujen alkua. 6 kertaa 10 henkeä kerrallaan oli suunniteltu. 8 lapsella oli pari ohjaajaa ja sitten vielä me museoporukka.

http://www.dehorslespetits.net/herault/sorties-en-famille/visites-de-musees/page/5/
Siinä yllä linkki, josta Lunelin lastentarhan johtaja oli löytänyt tämän museon ja sitä kautta he tulivat. Olin ilmoittanut tämän siihen viime vuoden tammikuussa, kun olin surffaillut ja nähnyt Uzèsin Lelumuseon myös siinä mukana.

Yhden aikoihin mentiin hakemaan ensimmäiset lapset, 6 vuotiaat ekana.

Dixoulla oli mukava päivä. Se sai paljon silityksiä, joka ikinen halusi sitä silittää, siis yli 55 kertaa. Ei sellaista huomiota se joka päivä saa. Haukulla oli siten tärkeä tehtävä vieraiden vastaanotossa kuten aina.

Kun astuttiin museoon, kerroin vanhimmista leluista ensimmäisenä. Sitten lapset saivat hakea lempilelunsa, joista puhuttiin lopuksi. Siinä samalla he näkivät kokoelman. 1900-luvun alun puulinna oli suosittu. Pikkupoika katseli innostuneena nukketaloja. Ennenkin olen huomannut, että ne kiinnostavat myös poikia. Apinakoulu oli tykätty. Ja kolmipäinen nukke, jonka edessä lapset ihmeissään seisoivat. Nukke muuttaa kasvojaan kun sen päälaella olevaa nuppia kiertää. Se nauraa, itkee ja nukkuu.

Ihmeen hyvin lastenohjaajat saivat kurin pidettyä, ei mitään ongelmaa ollut. Toisaalta noiden 7:n joukossa oli toiset ankaria, ja taas toiset vähemmän ankaria, mutta hyvin pärjättiin, koska me oltiin lisäksi komentamassa lapsia jos tarvitsi. Kyllä minäkin muutaman kerran yllätin lapsia ei sallitulta leikiltä. En anna rikkoa mitään museossa, itse sen vahingon joutuisin kärsimään. Ei sitä kukaan minulle korvaisi. Toisaalta lasten täytyy oppia olemaan nätisti ja tottelemaan. Naapurin emäntä oli katsellut ikkunasta ja sanoi, että yksi pikkupoika oli käynyt ulkona itkemässä. Ohjaajien vastuuhenkilön oli tarvinnut antaa hänelle sapiskaa, koska oli tottelematon.

Kaikki poikien lelut "loistivat"esiin, niitä kun on vähän. Mutta ei pojat silti vaikuttaneet pettyneiltä ja jotkut tytötkin sanoivat lempilelukseen laivan poikien perässä. Kuten tavallisen hyrrän. Yksi tykkää ja sitten myös muut. Jo pienenä kopioidaan toisia. Nallejen koulu sai myös ihailua. Ja leikkisoittimet, joita olen koonnut aika paljon. Musiikki näyttää olevan kiinnostavaa. Lumikki ja Seitsämän kääpiötä palapeliä tarkasteltiin uteliaina. Sitten jotkut tytöt vaan vastasivat, että kaikesta he pitävät.

Viimeisinä tulivat pienimmät eli kolmevuotiaat. Kyllä sen ikäisinäkin jo katsellaan vanhaa mielenkiinnolla. Ja yllättävää oli, että kaikkein vanhimmat nuket, jotka ovat syntyneet 1820-luvulta alkaen, nekin miellyttivät tyttöjä. Vaikka ne ovat hyvin erilaisia nykyajan leluihin nähden.

Lopussa kirjoitettiin vieraskirjaan. Se oli tärkeä tapahtuma. Minulta olisi unohtunut, onneksi minua muistutettiin. Kello tuli puoli viisi iltapäivällä, kun viimeinen ryhmä lähti. Sitten me käytiin vapaa-aikatilassa vielä sanomassa näkemiin välipalaa syövälle ryhmälle, joka istui ympyränä lattialla suuren salin seinien vieressä. Kuorossa 48 iloista lasta huusi meille "Au revoir!" eli "Näkemiin!". Me kaikki olimme tyytyväisiä tästä pirteästä visiitistä.

Tänään aamulla herätessäni ajattelin, että eilisestä lasten museovierailusta olisi saanut hauskan videofilmin. He kun olivat niin tärkeinä ja pikkuvanhoina kulttuurivierailulla niinkuin aikuiset vaan.

http://www.ville-lunel.fr/

http://fr.wikipedia.org/wiki/Lunel

Population 24 417 hab. (2008) Lunel on noin 25 000 asukkaan kaupunki.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Forssa  Siinä Forssa vertailukohteena, lähes 18 000 asukasta.
Väkiluku 17 880
64:nneksi suurin 31.7.2011

tiistai 20. joulukuuta 2011

Jännitystä ilmassa

Huomenna pitäisi ison lapsiryhmän tulla. Puolenpäivän aikaan kunnantalo on luvannut avata vapaa-aikatilan, jotta osa ryhmästä saa siellä odottaa vuoroaan. Noin 50 lasta, siis viisi kertaa he tulevat, kymmenen kerrallaan ohjaajineen. Ja apujoukot on jo tilattu tänne vartioimaan 3-6 vuotiaita lapsia, jotka mielellään katsovat kaikkea käsillään.

He soittavat kun ovat parinkymmenen kilometrin päässä täältä. Menen heidän linja-autoaan vastaan Postin tykö, joka on vapaa-aikatilaa vastapäätä. Lapset saa siihen sitten jättää autosta ja ohjaan bussin koulun taakse parkkipaikalle, jossa on hyvin tilaa. Eikä se ole kuin 100 metrin päässä keskustasta pois päin.

Tämä linja-autokuorma on sitten nukkenallemuseon historian ensimmäinen. On täällä ollut yli 40 ryhmiä ennenkin, mutta ei 50.

Viime päivinä pohdin, miten niille lapsille puhuisin, jotta he viihtyisivät. Kun tulee perheitä tai muita, se on spontaania. Mutta pelkästään lapsiyleisö on erilainen. Täytyisi onnistua saamaan heidän mielenkiintonsa ja huomionsa. Simppeli kerronta vaan, sanoi ystäväni. Hän on oikeassa. Aloitan niinkuin kaikille muillekin yleensä näyttämällä kokoelman vanhimmat lelut. Siitä pääsee vauhtiin, eikä kovin kauaa kestä. Muutaman kysymyksen teen lapsille samalla, se on mielenkiintoista, miten he kommentoivat. Ja he ovat tyytyväisiä, kun haastatellaan. Tällä kertaa taidan heidät sitten aktivoida. Käsken jokaisen hakemaan museosta kaikkein ihanimman lelun. Niin itse pienenä museossa teki. Ja sen jälkeen he saavat sen näyttää toisille. Lopuksi katselkoon vapaasti ympärilleen. Ei alle kouluikäisille kannata selostaa historiaa, eivät he jaksa kuunnella ja tulevat levottomiksi. Eikä tarinoita ole kovin paljoa kerrottavaksi, nekin voivat olla liian pitkiä. Tilanteen mukaan, jos he esittävät kysymyksiä, sitten voi selostaa enmmän.

Tätä kirjoittaessani puhelin soi. Pari madamea oli tulossa tänne museoon katsomaan. Juuri siitä Lunelin kaupungista kotoisin, mistä se ryhmä tulee huomenna. He olivat löytäneet museomainoksemme Anduzesta ravintolasta, jonne me niitä yksi kerta jätettiin. Toisaalta sitä ennen he olivat nähneet museokyltin. Kysyin heiltä lopuksi mikä miellytti eniten. Nukketalot, nallet...Vaikka alussa ensimmäinen kommentti oli, että teillä on paljon saksalaista täällä. Korjasin asian ja kerroin, että kokoelmani on kansainvälinen. Kun kaikki oli katsottu, niin, he totesivat, että isoja lapsia me ollaan kaikki. Molemmat olivat koulumaailmasta, toinen eläkkeellä oleva opettaja ja toinen yhä työssä.

http://www.edu.fi/perusopetus/kuvataide/lapset_museossa

Siinä yllä hyvä linkki. Sain siitä uuden idean. Voin kertoa joistakin leluihin liittyviistä henkilöhahmoista, koska ne ovat opettavaisia tarinoita tai muuten haastavia.

http://www.ateneum.fi/default.asp?docId=12708

maanantai 19. joulukuuta 2011

Postikortti mainoksia

www.gite-etape-anduze.com/
www.gr67.com

malli2.jpg

Tässä kuva ystävieni postikortista. Anduzen retkeilymaja on yksi pysähdys- tai majapaikka GR67 - Sevennien kävelyreitin varrella.

Meillä on myös tekeillä postikortteja, 5 kuvaa on jo melkein valmiina. Vaikka ne painetaan vasta keväällä, koska silloin huhtikuussa alkaa turistisesonki ja on väkeä enemmän liikkeellä. Ei niitä kortteja paljon osteta, eikä viitsi siksi varastoon hankkia. Mutta se on yksi mainostapa myös. Kerran itse halusin mennä katsomaan yhteen museoon Nîmesiin, koska olin nähnyt postikortin näyttelystä.

Tuo ylläoleva kortti mainostaa Sevennejä. Minäkin voin mainostaa. Ensi vuoden huhtikuussa tulee 20 vuotta täyteen siitä, kun tulin Anduzeen Sevennien "porttiin" ensimmäisen kerran. Iki-ihastuin ja sille matkalle olen jäänyt. Olen löytänyt paikan auringossa.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Facebookissa päivitys

https://www.facebook.com/pages/Mus%C3%A9e-des-Poup%C3%A9es-et-Nounours-The-Doll-and-Teddy-Bear-Museum/216775301670987

Nalle tuli

Tämän sunnuntai aamupäivän loppu meni Anduzessä kirpparilla kuten olin suunnitellut. En ole aikoihin siellä käynyt. Jouluseimien myyjää menin katsomaan, mutta häntä ei enää ollut paikalla. Toisaalta muuten oli ihan mukava reisu. Samalla olin ystäviäni katsomassa ja kertomassa viimeiset uutiset.

Eilen nimittäin oli yksi madame naapurikylästä. Hän soitti ennen tuloaan ja lupasi antavansa museoon Petit Collin selluloidi nukkevauvan ja rattaat. Ajattelin, että kannattaa olla vaan positiivinen ja sanoin olevani kiinnostunut noista leluista. Vaikka olisi pitänyt kysyä rattaiden vuosilukua, koska en uusia huoli, ei ole tilaa. Toisaalta sitten hän ei olisi varmaan tullutkaan ja ihan mainostaakseni museota en kieltänyt. Samalla hän näkee kokoelmani ja puhuu sitten eteenpäin, mitä täällä oli.

Nukkevauva on melkein samanlainen kuin minulla on jo kolme kappaletta, lisäksi sillä on päälaki halki ja se pitäisi korjata. Vaikka se korjaus maksaa varmasti niin paljon, ettei kannata, koska nukke ei ole niin arvokas. Toisaalta voin piilottaa sen pään vauvamyssyn alle. Muuten se on nätti ja suosittu merkki Ranskassa. Se kannattaa säilyttää täällä. Rattaat näyttävät juuri siltä reproduktiomallilta, joita näkee tusinoittain netissä. En laita niitä esille, vaan myyn ne pois tilaisuuden tullen. Varastoon ei mahdu.

Tämä naapurikylän asukas oli hyvin ystävällinen ja meillä oli mielenkiintoinen keskustelu. Varmaan tunnin hän oli täällä. Ei ainuttakaan nurinkurista kysymystä, joihin syyllistyvät usein paikkakuntalaiset. Tarkoitan sellaisia, joihin muutenkin arvaa vastauksen. Asiantuntijan ajatuksia häneltä tuli paljon. Tämä tyylikäs rouva oli jäänyt eläkkeelle keväällä ja hän oli työssään Nîmesissä käsitellyt erilaisia projekteja. Yksi kysymys oli esimerkiksi, käykö täällä paikallisia. Niin ei yleensä kysytä. Kerroin, että pariisilaisia ja muita kaupunkilaisia on enimmäkseen, muualta tulleita. Niin oli kuulema sanonut myös St Christolin Kirjurin museon pitäjä. Kun tultiin yläkertaan ja esittelin nukketaloja eri vuosikymmeniltä, se 1880 luvun iso saksalainen Lehmann nukketalo ihmetytti häntä ja silloin tuli se tavallinen kysymys nykyään: "Mistä te tällaisia löydätte?" - Sanoin vaan yksinkertaisesti, se on salaisuus. Silloin ei tarvitse selitellä, kierrellä ja kaarrella. Nukkenallemuseolla saa olla myös suuria salaisuuksia. Se on jännittävää. Ihmiset yllättyvät tästä vastauksestani, toiset se saa nauramaan.

Aloin tänään tämän juttuni kirpputorikäynnistä, mutta eksyin nyt rönsyilemään ja muuta kertomaan.

En minä pettynyt tällä kertaa, koska vanhaa tavaraa oli myös kaupan eikä vaan uutta. Autoja oli liikkeellä ihmeen paljon heti kun meidän kylästä ulos pääsin. Näkyi heti, että joululomat ovat alkaneet nyt viikonlopulla ja tämä alue vetää turisteja talvellakin.

Näin torilla ensin yhden kanadalaisen intiaaninuken, jolla on nahkahame. Sellainen minulla on jo eri värinen. Ostin tuon toisen vielä, koska vaan euron maksoi. Halpoja ne folkloriset nuket ovat.

Sitten tuli vastaan yhdellä kojulla pieni orpo eksyneen näköinen nalle. Noin 24cm. 50-luvulta varmaan, ranskalainen, JPM merkki, joita näkee täällä paljon. Ammatilaismyyjä, ei yksityishenkilö, pyysi 30 euroa. Sanoin, että onpas kallis. Sitten aloin tinkaamaan. Hän lupasi 20 euroon heti alussa. On se vieläkin kallis, jatkoin minä, koska se ei ole enää kovin hyväkuntoinen. Sitten meinasin jo lähteä. Mutta koitin vielä halvempaa hintaa. Sanoin vakavana 15 euroa voin maksaa siitä, en yhtään enempää. Kelpaisiko shekki, tarjosin. (Minä maksan kaikki yleensä shekillä, se on Ranskan yleisimpiä maksuvälineitä. Vaikka näillä toreilla se ei ole suositeltavaa, käteisellä saa alennusta enemmän). Ei shekkiä, sanoi myyjä, mutta käteisellä olkoon menneeksi, sovitaan se 15 euroa. Menin raha-automaatille nostamaan rahaa. Tulin takaisin myyntikojulle ja madame oli tyytyväinen, kun meni vielä kaupaksi. Tori on vaan noin klo 12-13:sta asti, joten jotkut myyjät järjestivät jo tavaroitaan pois. Siinä näkee, että Ranskassa tinkaaminen kannattaa, sain 50% alennuksella!

Nallen piti tulla tänne museoon, niin oli tarkoitettu. En olisi ostanut, jos en olisi saanut niin halvalla. Ennen olen maksanut paljon, tuollaisesta pienestäkin 40 euroa! Silloin en vielä löytänyt niitä kuin harvakseen ja kokoelmaa piti kasvattaa joka tapauksessa. Nyt on tilanne toinen. Vuosien varrella oppii ja löytää eri myyntiverkostoja, mitä vertailla.

http://www.oursement-votre.com/fabricants_jpm.mv
Siinä yllä JPM-merkistä.

Vielä tuosta kaupankäynnistä puheenollen, hinnasta ei aina voi neuvotella, vaikka 90% kaupoista suunnilleen olen onnistunut pudottamaan hintaa. Välillä kun näen jotakin harvinaisempaa ja arvokasta, täydestä hinnasta tehdään kaupat. Se on kuitenkin sen väärtti, jos löytöni saa museossa parhaan paikan museokävijöiden silmissä. Silloin se on kuin kokoelman helmiä.

perjantai 16. joulukuuta 2011

Kopioitako?

http://www.jja-sa.fr/

Siinä ranskalainen "tendenssejä luova" jättiyritys, JJA Créateur de tendances, jonka löysin tänään internetistä. Sivujen alussa on videoesitys, josta  tulee mieleen nykymaailman suuri menestys business. Ei ennen muinoin moista tavaramäärää ole tarvittu. Mutta syy miksi, otan nyt sen esille, on kyllä muualla. JJA-sa on Kiinan tuontifirma. Mutta mitä siitä? Tänään vaan sattui yksi yhteensattuma...

Olin Mac Dan'issä, joka vastaa aika paljon Suomen Hong Kong kauppaa ja Tiimaria myös. Menin katsomaan joulukoristeita. Arvatkaapas mitä näin? Jouluseimejä. Ja vielä samantapaisia, varsinkin seimen figuurihahmot, kuin minä ostin Super U:stä. Se seimi, josta kerroin ja joka on valmistettu Italiassa. Minun oli hienosti pakattu kierrätyspahviin, kuin laatutuote. Mac Dan'in sitä vastoin huonoon jo vahingoittuneeseen kiinalaiseen pahviin. Ja ne seimen henkilöhahmot olivat karkeasti tehty tusinoittain, mutta ihmeen samannäköisiä kasvoiltaan kuin minun ostamani. Voi sanoa, että niiden kopioita. Kiinalaiset ovat varmaan olleet Italiassa tutkimusmatkalla...Pakkauspahvin päällä oli tuo yllä olleva nettilinkki ja lisäksi komeasti sanat: Design by JJA! Kuka se taiteilija sitten loppujen lopuksi on, jos kerran JJA:kin sanoo olevansa designer?

Maahantuojan nettisivuilla ei ole yhteydenotto-osoitetta, johon yksityishenkilö voisi lähettää sähköpostia tai antaa palautetta. Vain jälleenmyyjät voivat. En voinut välttää kiusausta ja soitin sinne yritykseen. Ja kerroin asiasta...Mutta yllätys, yllätys. Vastaus olikin oikein ystävällinen ja asiallinen. Sovittiin, että lähetän heille kuvan Super U:stä ostamastani italialaisesta seimestä ja pakkauspahvista. Ja annoin nettilinkin Francesco Pellegrini seimitaiteijasta. Madame sanoi, että he eivät onnistu aina kaikkea valvomaan. Ja silloin kopioita sattuu tavaran joukkoon.

Näin siellä kaupassa myös pienen jouluseimen, jossa on joulumusiikkia ja valo. Se toimii patterilla. Hinta oli 6,95€. Se pisti silmään, koska ystäväni esitteli minulle juuri sellaista yksi päivä. Hän oli ostanut sen Anduzen kirpparilta ja oli maksanut siitä peräti 30€! Kirpputori ei ole aina se halvin paikka. Toisaalta toiset ostavat helposti kaikkea, eivätkä aina katso hintaa. Eikä myös valmistajamaa ole kaikille niin tärkeä.

Tuolla Anduzen kirpparilla on kuulema joku seimien myyjä nyt ennen joulua. Jä hänellä on oikein kokoelma niitä.  Hän taitaa ostaa halvalla Hongkong-kaupasta ja myy sitten hyvällä voitolla impulssiostajille. Täytyy mennä katsomaan ensi sunnuntaina.

Noissa halpakaupoissa olisi oikein apajat tuotekopioinnin ratsioille. Uutisissa näytetään, miten niitä tehdään myös Pariisin kirpputorilla, eikä vain tullissa. Ebayssä on myös alettu niistä puhumaan.

http://www.taloussanomat.fi/uutiset/2011/12/16/heippa-kiina--yritykset-palaavat-nyt-suomeen/201118935/12?ref=tf1

Siinä yllä mielenkiintoinen uutinen Taloussanomista.

torstai 8. joulukuuta 2011

Jouluseimi




http://www.assogiocattoli.it/showPage.php?template=menu2l...
http://www.francescopellegrini.it/

http://www.flickr.com/photos/100souvenirs/6487157229/sizes/l/in/set-72157628359342813/
http://www.flickr.com/photos/100souvenirs/6520782207/sizes/l/in/photostream/
Flickr.com sivuilla on isommat kuvat nähtävissä.

Tässä yllä jouluseimi, jonka ostin tänään Alèsista. Suureksi yllätyksekseni näin tällaisia supermarketissa. Tämä on italialaista käsityötä. Yllä linkit, jotka löysin pakkauksessa olleiden tekijämerkkejen perusteella Googlesta. Ihmettelin, kun sain vielä halvalla. Vain 17 euroa seimi, jossa valmiina Maria, Joosef, Jeesus lapsi ja lammas. Ostin lisäksi härän, aasin ja enkelin. Kukin lisäfiguuri maksaa 2,50 euroa. Puuttuu vielä Itämaan tietäjät ja paimenet. Tekoaineksina on puuta, savea ym. luonnonmateriaalia. Tallirakennus on kooltaan 33cm x 25cm suurin piirtein, ihan näyttävä.

Viime viikolla ystävien tykönä näin heidän jouluseimensä ja se oli niin hieno, että minun piti heti ruveta hakemaan omaani. Ensin surffailin netissä ja hankin tietoa, alla linkit.

Katolisissa maissa seimikulttuuri on varmaankin yleisempi kuin protestanttisissa maissa. Siinä meillä on opittavaa.

Joulun sanoma tulee elävästi esille seimessä miniatyyrikoossa.

Muistan kun kansakoulussa oli aina pyhä joulunäytelmä joulujuhlassa tiernapoikien lauluineen. Se oli kiva tapahtuma.

http://fr.wikipedia.org/wiki/Cr%C3%A8che_de_No%C3%ABl
http://www.unmondedebois.fr/deco-accessoires/122-creche-d...
http://www.collectorsweekly.com/christmas/nativity
http://ma-creche-provencale.com/
http://fr.wikipedia.org/wiki/Cr%C3%A8che_de_No%C3%ABl
http://www.krippen-museum.de/nativity-scenes.html
http://www.krippenmuseum.at/sites_uk/navigation.htm
http://www.lasalette-shrine.org/Christmas/Nativities.html
http://goitaly.about.com/od/christmasinitaly/a/nativity.htm

Aina kun olen viettänyt joulua täällä Ranskassa, koristeluni on ollut ihan minimaalista. Toisin sanoen, laitan kaikki saamani joulukortit takan päälle. Siinä kaikki. En tykkää kaupallisesta rihkamajoulusta. Tänä jouluna täytyy koristella hiukan enemmän, kun kerran suuri lapsilauma on tulossa tänne ennen joulua.

Korttien lähettämisestä puheenollen, Suomessa niitä on tapana lähettää suuret määrät, täällä Ranskassa vain vähän. Valitettavasti en itse ole enää lähettänyt kortteja moneen vuoteen, kun olen asunut täällä, eli vuodesta 1999 alkaen. Mutta kiitos ystävien, jotka minua muistavat silti. Olen lähettänyt sitten vuoden vaihteessa yhdistys- tai museouutiset ja siinä uuden vuoden tervehdykset kaikille.

Virtuaalivierailu Kunsterbunt Lelumuseossa Saksassa

http://www.flickr.com/photos/100souvenirs/sets/72157628330279963/show/

http://www.flickr.com/photos/100souvenirs/sets/72157628330279963/

maanantai 5. joulukuuta 2011

Tilaisuudesta vaarin

Olin Anduzessa turistitoimistossa ja tilasin parisataa museomainosta.

Viikon loppupuolella me mennään Uzèsin kautta Haribo-karkkimuseon myymälään. Henriette haluaa ostaa pojalleen karkkeja. Poika on jo iso, mutta on kovasti makean perään. Réunionin saarelle asti hän niitä vie tuliaiseksi tammikuussa.

http://www.haribo.com/planet/fr/info/main/musee/popup/index.php?cat=1&nav=1&subnav=1

En ole koskaan ollut tuolla karkkimuseossa, eikä se minua kiinnostaisikaan, mutta se on yksi alueemme suosituimmista museoista. Kävijämäärät ovat valtavat, olen ne joskus nähnyt tilastoissa.

Samalla viedään museomainoksia sinne, siksi niitä tilasin.

Olin kunnantalolla puhumassa isosta lapsiryhmästä, joka on tulossa museoon ja kyselin, jos voisi silloin avata kunnan yhteiset vapaa-aikatilat, että siellä lämpimässä ne lapset voisivat odottaa vuoroaan tänne museoon. Onneksi sihteeri oli myötämielinen. Soitin heti Lunelin kaupungin lapsiryhmän vastuuhenkilölle ja ilmoitin uutisen. Joten tulossa he sitten ovat. Lupasin mennä vastaan, kun bussi saapuu kylään, että tietää minne mennä.

50 lasta, 10 kerrallaan voi tulla museoon. Ulkona on jo siihen aikaan 21.päivänä jouluviikolla viileää, vaikka tähän asti on ollut leutoa. Lapset ovat 3-6 vuotiaita. Juuri sen ikäiset ovat melkein pahimpia, kaikkea pitää katsella käsillään. Olen jo pyytänyt apujoukkoja vastaanottamaan tätä "lastentarhaa".

Näin Natalien, joka on lastenohjaaja meidän kylässä. Kerroin hänelle myös asian. 50 lasta! Ihmetteli hän. Täytyy nyt puhua kaikille täällä kylällä, että kuulevat, miten Nukkenallemuseo on kysyttyä. Se on niinkuin hyvä juoru eli mainos.

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Vieraita museossa

http://www.asso-des-solos.fr/

Siinä yllä linkki soolo-yhdistyksestä, joka kävi täällä museossa tänään. 10 "sooloa". Puheenjohtaja oli löytänyt museomainoksemme Nîmesin turistitoimistosta ja sitä kautta he tulivat. Jäsenet olivat vähän joka puolelta naapurikylistä ja kaupungeista. Noin kuusikymppisiä ja nuorempia tyylikkäitä madameja.

10 henkeä tänne sopii yhtäaikaa, mutta ei enempää. Positiivisia ja huumorintajuisia ihmisiä he olivat, niin minun oli helppo selostaa ja vastaanottaa. Vaikka joukossa oli ihan paikallisia, eivät he yhtään kriittisiä olleet, kuten joskus on ollut. Päinvastoin, he tykkäsivät kokoelmasta. Vaikka sanoivat kyllä kuten muutkin nykyään, että tilaa voisi olla enemmän. Yksi viimeisimpiä nukketalojani tuli hyvin huomatuksi, amerikkalainen maissintähkä nukkejen keittiö, vaikka se on vaatimaton. Mutta sellainen on täällä Ranskassa harvinainen. Siitä on kuva http://dollhousedreams.free.fr sivulla "Mitä uutta?".

Nyt otin esille pitkästä aikaa vieraskirjan ja pyysin heitä kirjoittamaan.

Ensi viikolla alkaa toisen ryhmän valmistelu, peräti 50 lasta olisi tulossa 21.joulukuuta. Mutta täytyy löytää paikka lapsiryhmille, jotka eivät voi tulla samaan aikaa museoon. Kunnantalolla käyn kysymässä ensin, jos vapaa-aika tila on auki...tai sitten Anduzesta voisi heille järjestään odottelu paikan.

Kyllä oli siivoomista ja järjestelyä tämän päivän ryhmää varten, alkoi jo väsyttää. Nyt olen helpottunut. Vähän stressiä minulla oli. Mutta hyvä mieli tuli. Tänäpäiset ranskalaiset vaikuttivat tyytyväisiltä käynnistään. Niin etteivät he "tyhjin taskuin" lähteneet, vaan "taskut" muistoja täynnä.

Ensi viikolla on nallejen puhdistamista ohjelmassa. 4 vanhaa likaista nallea odottaa pesua kylpyhuoneessa. Ne ovat ties missä kulkeneet. Roskapöntön kautta tänne saapuneet kai. Mutta saippua tekee ihmeitä.

perjantai 2. joulukuuta 2011

Paluumatkalla

Lähtiessäni sisko sanoi, että on helpompaa lähteä kuin jäädä. Niin se on. Varsinkin jos on menossa kotiin. Mutta minulla on kaksi kotia.

Ensi vuoden huhtikuussa tulee kuluneeksi 20 vuotta, kun olen tehnyt matkaa joka vuosi Etelä-Ranskan ja Suomen välillä. Sen jälkeen kun sain ajokortin ja auton viisi vuotta sitten, matkustaminenkin on paljon muuttunut. Muuten yhteen reisuun meni helposti päivät pitkät, kun odotteli junaa, bussia, lentoa milloin missäkin, puhumattakaan lakoista tai lakonuhista, jotka stressasivat. Nyt saa organisoitua kaiken muutamaan tuntiin Ranskassa. Vaikka Suomesta tullessa on eri juttu.

Tampereelle täytyy lähteä ajoissa, vaikka Forssa ei ole kovin kaukana. Mutta lentokentälle kestää taas mennä Tampereen rautatieasemalta. Hyvissä ajoin odottelin siellä iltalentoa Frankfurt Hahniin. Nyt oli lento etuajassa ja saavuttiin noin kello20 Hahniin maanantaina 28.päivänä.

http://www.booking.com/hotel/de/gasthaus-am-flughafen.fr....
'Gasthaus am Flughafen'- hotelli on kävelymatkan päässä lentokentältä, siksi valitsin sen. Vaikka aika kallis 40€/yö, mutta sen hintaisia ne kaikki ovat suurin piirtein. Ja siellä piti olla pari yötä, koska jatkolento oli vasta 30.päivä keskiviikko aamulla klo7. Voin suositella tuota hotellia, sieltä oli helppo mennä seuraavana päivänä lentokentän bussiasemalle, josta lähdin Kölnin bussilla Kastellauniin ja sieltä Hasselbachin Lelumuseoon. Matkatavarat voi jättää hotellin, vaikka ei kuitenkaan mitään arvokasta. Se oli helpotus, kun ei tarvinnut niitä raahata mukanaan.

Kangaspuiden takia otin mukaani ruumaan menevän ison lisäkassin Ryanairilla. Se on maksullinen, mutta halvempi kuin iso postipaketti Suomesta lähetettynä. 15€/lento (varaus internetissä), kahta lentoa varten 30€. Ryhmiä on tulossa tänne museoon, joten halusin tuoda heti ne kangaspuut. Ja Ranskassa sellaisia ei usein näe, ei pienois- eikä isossa koossa. Kudonta on täällä harvinaista, aika unohdettu traditio, vain jossain kaukana vuoristossa sitä harrastetaan jonkun verran.

Hyvän kahvikuppi ja auringonkukkarinkeli aamiaisen jälkeen lähdin aikaisin aamulla reppu selässä päivän Lelumuseo retkelle. Ja paljon muuta näin samalla. Vain puolituntia bussissa ja sitten olin Kastellaunissa kello 8:30.

Oli vähän viileää. Huomasin, että sen keskustan iso linna näkyi talojen takana kukkulalla. Se houkutteli katsomaan. Nousin tietä pitkin mäkeä ylös. Valtavat linnarauniot näyttivät salaperäisiltä ja yksinäisiltä sankassa sumussa. Satoja vuosia taaksepäin tunsin vaeltavani linnan lumoissa. Kaivoin esille kamerani ja sitten kuvaamaan. Nousin linnan torniin portaita pitkin ja ihailin panoraamamaisemia. Tutkin joka nurkan raunioissa ja mieleen tuli meidän naapurikylän Tornacin linna. Samantapaisia molemmat. Tämä Saksan oli vaan monta kertaa suurempi, jättikokoa. Vaikuttavia mennen ajan muistomerkkejä! Tornacin linnassa me käydään aina uudestaan, se on aina yhtä kaunis.

Vieressä oli iso kirkko tai katedraali ja siellä oli valot. Menin katsomaan, ovi oli auki. Olin siellä lämmittelemässä, vaikka meneillään oli juuri katolinen jumalanpalvelus. Istuin penkkiin kuten paikallinen seurakunta. Nyt voin hiljentyä matkani keskellä...

Jonkun ajan päästä lähdin kylälle keskustaan. Turistitoimistosta sain bussiohjeet Lelumuseoon.  Mutta sinne oli sovittu aika vasta kello 14. Pikku paikka tämä Kastellaun. Kiertelin kauppoja katsomassa ja kulutin aikaani. Sitten lopulta bussin ja museoon.

Olin sittenkin tuntia liian aikaisin museon oven takana. Soitin ovikelloa. Museoemäntä Nora tuli avaamaan. Ja tunsin heti itseni tervetulleeksi. Molemmat oltiin yhtä innostuneita keräilijöitä. Hän oli käynyt myoldbear-museosivuillamme, annoin sen osoitteen sähköpostilla, ja sanoi löytäneensä sieltä linkin myös heidän sivuille tyytyväisenä. Oli mielenkiintoista vaihtaa kokemuksia. Hänen kokoelmassaan on yhtä paljon poikien leluja kuin tyttöjen, koska poliisiaviomies harrastaa myös keräilyä. Nukketaloja oli paljon, kuten yleensä olen nähnyt Saksassa muuallakin. Hienoja leikkihelloja oli usea kappale. Niiden joukossa oli kalliita Märklin merkkejä, jotka maksavat tonnin paikkeilla. Niihin voivat lapset tehdä tulen kuten oikeisiinkin. Puusta tehdyt Erzgebirge-lelut olivat hyvin edustettuina. Joskus haluaisin mennä sinne Erzgebirgeen museoon katsomaan oikein paikan päälle. Pikkuruiset miniatyyrit on uskomattoman hyvin tehty aiheesta kuin aiheesta. Se on lisäksi Itä-Saksan aluetta Tsekkoslovakian rajalla. Ihmettelin, miten he ovat onnistuneet säilyttämään hyvän laadun jopa kommunismin aikana. Sehän suosi pelkkää massatavaraa. Virossa kerran lelumuseossa näin noita kommunismi-ajan leluja. Huono laatu pisti silmään. Sitähän se "made in China" on myös.

http://en.wikipedia.org/wiki/Ore_Mountains

http://www.erzgebirge-tourismus.de/

Nora sanoi olevansa kotoisin Itä-Saksasta. Hänen isänsä oli kansakoulunopettaja ja he muuttivat sieltä Länsi-Saksaan kun hän oli neljän vanha 50-luvun alussa. Kuulin, että nuo Erzgebirge-lelut olivat kalliita, eikä itäsaksalaisilla ollut varaa niitä ostaa, kaikki meni vientiin.

Lopuksi emäntä tarjosi kahvit hyvän kahvikakun kera. Yllätyskahvipöydässä minä istuin nyt taas tulomatkalla kuten olin ollut Toijalan rautatieasemalla menomatkalla. Se oli huvittavaa. Ja sain vielä kyydin Kastellauniin bussipysäkille. Minä olin kuin vieraisilla museossa. Käskin tulla käymään tänne Ranskaan.

Seuraavana aamuna oli aikainen herätys ennen kello 5, koska lento oli kello7. Nukuin koiran unta koko yön. Onneksi hotelli oli lähellä lentokenttää ja öinen sade oli lakannut, etteivät matkatavarani kastuneet, kun kävelin kentälle.

Vain puolentoista tunnin lento ja sitten olin perillä Montpellier'ssa. Pieni aamusumu muuttui puoleen päivään mennessä auringonpaisteeseen. Täällä oli varmaankin noin 15°C. Vuoden aikaan nähden leutoa. Talvimaasta tulin kesämaahan.

Spielzeugmuseum Kunsterbunt - Lelumuseoon meno-ohje


http://www.spielzeugsammlung-kunsterbunt.de/
http://en.wikipedia.org/wiki/Hasselbach,_Rhein-Hunsr%C3%B...
http://en.wikipedia.org/wiki/Kastellaun
http://www.stadt-kastellaun.de/Tourismus-Touristinformati...
http://www.stadt-kastellaun.de/Kultur-Museum-0-216.etc
http://www.unterburg-kastellaun.de/Haus-der-regionalen-Ge...

Spielzeugmuseum Kunsterbunt on noin 25km Frankfurt Hahnin lentokentältä.

Hyppää Kölniin menevään bussiin (6,80€ matka), jää pois puolen tunnin päästä ensimmäisellä pysähdyspaikalla eli Kastellaunissa. Se on noin 5000 asukkaan kylä.

Marktplatzilta eli keskustorilta lähtee bussi 631 Simmern'iin, jää pois 4km:n päässä Hasselbach'issa. ensimmäisellä pysäkillä (1,60€) (Kastellaun-Alterkülz-Simmern). Se on pieni parin sadan asukkaan kylä
Kannattaa katsoa aikatauluja jo valmiiksi tien toisella puolella olevalla bussipysäkillä paluuta varten.

Spielzeugmuseum Kunsterbunt on hyvin viitoitettu, bussista sen huomaa vasemmalla. Museo on vanhassa koulurakennuksessa muutaman sadan metrin päässä poikki menevällä tiellä. Siinä vieressä näkyy hevosia isoine talleineen.

Frankfurt Hahniin palatessa Kastellaunista voi tulla takaisin lentokenttäbussilla. Bussipysäkki on sama kuin tämä Hasselbachiin tullut bussi eli keskustorilta.


http://www.flickr.com/photos/100souvenirs/sets/72157628330279963/show/

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Ranskassa ollaan

Tänään päättyi Suomen matkani. Tulin Saksasta Ryanairilla Montpellier'hen ennen puolta päivää. Kerron loppumatkastani piakkoin...

Forssa terveisin!

Viime viikonlopulla piti keksiä jotakin ohjelmaa, kun kerran on Suomessa. Paikalliskulttuuria. Näin sanomalehdestä, että Forssan museo oli auki sunnuntaina, samalla kun siellä ulkona oli joulumarkkinat. Sinne me mentiin siskojen kanssa, vaikka satoi rankasti. Niin oli ajatellut moni muukin, hällä väliä huonosta säästä. Joulutapahtumalla oli menestystä.

http://www.forssanmuseo.fi/

Otin kuvia, joita voin näyttää myös ranskalaisille. Kangaspuut piti kuvata, koska nyt minulla on ne myös   lasten leluna, kerroin jo siitä.

Vanha sekatavarakauppa jäi mieleen, koska se oli niin vaatimaton. Nykyisiin supermarketteihin verrattuna se oli tyhjä. Ja kooltaankin pieni. Ei tarvinnut "kilometrejä" neliöitä kuten nykyajan ostoskeskukset tai ostosparatiisit. Elintaso oli vallan toista luokkaa. Vähällä on ennen tultu toimeen.

Sota-aika oli hyvin esillä museossa. Sodan jälkeen Muolaan kylästä Karjalasta on tullut paljon siirtolaisia evakkoon Forssan lähistölle ja he ovat tuoneet mukanaan erilaisia sota-ajan muistoja tai dokumentteja.

http://www.luovutettukarjala.fi/pitajat/muolaa/muolaahist.htm

http://fi.wikipedia.org/wiki/Muolaa

Valokuvauksen historiasta on myös esineistöä ja paljon puhuvia nostalgisia kuvia on eri aiheista. Yksi sellainen meitä nauratti. Siinä punnittiin käsipuntarilla lasta, kuten meitä pienenä. Muistan vielä, vaikka ihan pieniä me oltiin. Alle kahden vanhoja, koska ei montaa kiloa painavaa lasta voi niin enää punnita. Vaikka tuntuu aika uskomattomalta, että sen voisi muistaa.

Lisäksi siellä oli hieno vanha Suomen rahaseteli kokoelma 1800-luvun alusta asti. Se oli ihan uutta minulle.

Kaupungin eri kortteleita oli tehty pienoismalleina, samoin hämäläisiä maalaistaloja ulkorakennuksineen ja pihapiireineen. Pirtti taas oli isossa koossa. Vanha komea Säästöpankkitalo oli kuin iso nukketalo, vaikka miniatyyri oikeasta se oli.

Kolme Marttaa näin muuten sekatavarakaupan ylähyllyllä. Tarkoitan Martta-merkkisiä nukkeja.

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Kokkipoikana

http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/4760/Piparkakkutalo/

Tänään piti keksiä erilaista ohjelmaa. Surffailin ja hain netistä piparkakkutaikinan reseptin, jota voin muunnella. Teen siitä oman reseptini.

Esiliina eteen ja sitten otan esille kaikki mausteet ym. Tuli mieleen yksi asia. Kokkipojan apulainen ei ole valitettavasti läsnä. Dixou koira jäi Ranskaan ystävien hoitoon. Se kun on aina ensimmäisenä keittiössä heti, kun avataan jääkaapin ovi. Paras makumestari tai -tuomari, kaikki maistuu aina sille hyvältä. Täytyy nyt vaan pärjätä ilman. Vien haukulle maistiaisia, kun menen takaisin kotiin.

Taikina saa levätä huomiseen. Leivon piparkakkuja eri muoteilla. Akka-ja ukkomallisen piparin teen nukketalooni vieraiksi. Olen nähnyt sellaisia yhdessä museossa Saksassa.

http://en.wikipedia.org/wiki/Gingerbread_man

http://en.wikipedia.org/wiki/The_Gingerbread_Man

Kerran kun annoin ranskalaisille maistaa näitä suomalaisia piparkakkuja, he sanoivat, että niissä on liikaa kanelia. Niin he luulivat, että vaan kanelilla ne on maustettu. Tai se oli helppo tunnistaa, mutta ei muita mausteita. Toisaalta Elsass-Lothringerissa Ranskassa, Saksan lähellä, nämä mausteet ovat tuttuja ja tykättyjä. Ehkä Etelä-Ranskassa on paljon muuta niiden sijaan.

http://www.christmas-cookies.com/recipes/recipe43.spicy-gingerbread-cookies.html

Tässä alla ranskalainen piparkakku, joka tehdään eri tavalla, eri aineksista. Hunaja on siirapin tilalla.
http://www.petitestetes.com/parents-enfants/cuisine/avec-les-petits/bonhomme-pain-epice/bonhomme-pain-epice-1.htm
http://cuisine.journaldesfemmes.com/recette/320701-bonhomme-en-pain-d-epices
http://cakesinthecity.blogspot.com/2006/10/le-bonhomme-de-pain-dpices.html

http://www.maisondesservices.com/habitation/page67.html

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Kirpparihupia

En ole enää joka kerta Suomessa ollessani käynyt kirppareilla, koska sieltä ei ole löytynyt mitään erikoista. Eilen me oltiin Forssassa. Samalla tehtiin pieni kirpparikierros, ihan hupireisu. Siskojen kanssa on mukavaa.

Yllätyin tällä kertaa. Löysin Brion ruotsalaiset puiset pienet kangaspuut 11 eurolla, ruotsalaisen tai norjalaisen 30-40-luvun kansallispukuisen nuken 33 eurolla ja pikkuiset tuohivirsut 2 eurolla. Lisäksi ostin 1 eurolla Peppi Pitkätossu nuken, jonka meinaan myydä Ranskassa. Sellaisesta maksoin monta vuotta sitten noin 40 euroa muistaakseni Stockmannilla, kun vein Ranskaan tuliaisen yhdelle lapselle.

Ne kangaspuut ovat aika uudet, ehkä 80-luvun alkua, mutta ne on kiva olla mukana kokoelmassa, koska muistuttavat kankaankudonnasta. Tuohivirsut sopivat lasten kenkä kokoelmaani. Vanhimmat kenkäni ovat 1800-luvun lopulta, ne ovat `sabots` eli puukengät. Vaikka en saa niitä kaikkia esille vielä toistaiseksi.

Huomasin, että Suomessa ei saa tinkata kuten Ranskassa. Siellä se kuuluu asiaan huumori höysteenä. Yleensä se on hauskaa. Myyjät ovat ottaneet sen huomioon hinnoitellessaan tavaroitaan. Mutta täällä näköjään ei ollenkaan tykätä tavasta.

Kulttuurishokki tulee minulle nykyään kotimaassa aina joskus, kun olen ollut paljon poissa ja tottunut jo erilaiseen mentaliteettiin. Vierasta koiraa saa silittää Ranskassa, mutta ei Suomessa. En sitä aina muista, kun näen oikein söpön hauvan täällä jossakin. Viime kesänä, kun olin Suomen matkalla, silitin Tammelassa isoa vierasta Labradoria ja se irvisti minulle vihaisena! Mutta Ranskassa kaikki, tutut tai tuntemattomat ihmiset, silittävät minun koiraani, eikä se irvistä kenellekään. Päinvastoin, se heiluttaa vaan häntäänsä tyytyväisenä.

torstai 17. marraskuuta 2011

Matka alkaa...

Eilen oli pitkä päivä. Herätys aamulla kukonlaulun aikaan, kuten usein matkaan lähdössäni. Montpelliern lentokentälle piti lähteä viimeistään klo 5, koska kentällä oli oltava noin pari tuntia ennen lähtöä. Ja autonajo tässä kuussa 20 vuotta täyttävällä Peugeot 205 ei ole aina huippu varmaa. Edellisenä iltana etuovien lukot alkoivat reistailla. Onneksi saatiin korjattua.

Yksi asia oli kuitenkin helpotus, aamulla lento ja jatkoyhteys iltapäivällä. Se on ensimmäinen kerta, kun sain niin sovitettua Ryanairilla, koska ne aina sattuvat eri päiville.

Kerkisin lentokentälle hyvissä ajoin, ajo kesti vain 1,5 tuntia. Sitten tavaroitani punnitsemaan, ne eivät saa ylittää 10kg. Tyhjensin kassiani hiukan vielä ja vein autooni parkkipaikalle. Eväät ja tuliaiset veivät suurimman osan kiloista, vaihtovaatteita en paljoa tarvitse. Kotona voin olla lainahepenissä ja pitää siskon vaatteita. Lisäksi kassissani painoi 150 vuotta vanha iso muotikirja "La mode illustrée"vuodelta 1860. Se on yksi viimeisiä löytöjäni, maksoi vain 15 euroa yhdellä hyväntekeväisyys kirpputorilla. Siinä kaksossiskollani on suuri aarre täynnä ideoita.

Ensimmäinen lento Montpelliersta Frankfurt Hahniin sujui ok, vain 1,5 tuntia. Kun oltiin Saksassa, lähdin ulos vähän kävelemään. Kauhea sumu ja maa huurteessa, yöllä oli ollut pakkasta. Kävin katsomassa läheistä hotellia, jos voisin mennä sinne paluumatkalla. Mutta näytti kalliilta. Joka tapauksessa ulkona olo teki hyvää, nukutti lyhyen yöunen jälkeen. Sitten odottamaan lentoasemalle seuraavaa lentoa, joka oli klo 16:35. Välillä aina söin eväitäni vaihtelun vuoksi ja se piristi. Hahnin lentokenttäkaupat eivät ole erikoisen mielenkiintoisia, joten ei niissäkään aika kulu. Katselin sitten vaan ihmisiä, se on kyllä aika tylsää. En pysty keskittymään siellä lukemiseenkaan. Kun näin toisten käyttävän kannettavia tietokoneitaan, ajattelin, että siinä se aika kuluisi helposti. Toisaalta olen tyytyväinen, että minulla ei ole sellaista, tulisi liikaa oltua koneella. Täytyy muutakin olla elämässä, kuin nykyajan vempeleet. Niistä tulee riippuvaiseksi.

Minä olen varmaan niitä harvoja suomalaisia, jotka eivät vielä käytä kännykkää. Ranskassa sen käyttö on hirmu kallista ja pärjään ilman, tavallinen lankapuhelin riittää, ainakin vielä nykyään. Vaikka tällä matkalla tuli vähän ongelmia...

Loppumatka kävi jo mielessäni ja stressasi. Nimittäin jos saavutaan myöhässä Tampereelle, myöhästyn klo21:11 Turun junasta, sen jälkeen ei Humppilaan asti enää pääse, vaan pitää mennä Toijalaan. Sieltä taas on pitkä matka siskoille hakea minua autolla. Enkä saa heille soitettua, koska yleisöpuhelimia ei ole missään. Siinä Suomi on yksinään ja erilaisena tehnyt suuria ratkaisuja, kun on ne kaikki poistanut. Ihan hullua! Ranskassa voi soittaa joka paikasta kortilla ja Saksassa saa eurolla soitettua.

Kun vihdoin oli jatkolennon aika ja oltiin kaikki jo valmiina lentokoneessa, kaikenlaista huoltoa piti sille tehdä viime tipassa. Joten me lähdettiin noin 20 minuuttia myöhässä. Huonolta näytti. Me saavutaan sittenkin myöhässä kuten pelkäsin ja myöhästyn joka paikasta....Miten siinä nyt käy? Mistä saan ilmoitettua kotiväelle? Me oltiin sovittu etukäteen, että siinä tapauksessa tulen sitten seuraavassa junassa klo 22:07, joka menee vaan Toijalaan asti ja heidän täytyy tulla sitten Humppilan rautatieasemalta sinne eli noin tunnin matka lisäksi.

Kun saavuttiin Pirkkalan lentokentälle, menin suoraan Tampereen keskustaan rautatieasemalle menevään bussiin lippua ostamaan infosta. Kysyin vielä, voiko soittaa jostakin. Ei voi, sain vastaukseksi. En voinut olla kritisoimatta Suomea, jossa julkista palvelua niin on huononnettu. En usko, että olen ainut, ketä sitä olisi tarvinnut. Parin tunnin yöunen ja pitkän matkan jälkeen väsymys voitti minut ja pieni poru pääsi. Lähdin sitten bussille, joka meitä odotti ulkona.

Jonkun ajan päästä yksi infon virkailijoista tuli bussiin ja sanoi minulle, että voin soittaa heidän puhelimella! Olipa ystävällistä! Mukava yllätys. Mentiin sitten takaisin sisälle soittamaan siskoilleni. Ja voin kertoa uutiset. Nyt he olivat tilanteen tasalla ja tiesivät, että Toijalaan asti täytyy jatkaa. Pirkkalan infon palvelu oli sitten matkani ensimmäinen enkeli.

Kun lentokenttäbussi tuli rautatieasemalle, oli kello noin 21:35. Onneksi minulla oli hiukan aikaa ennen junaani. Olin katsonut internetistä, että Toijalaan menee juna noin klo22. Kun astuin sisälle rautatieasemalle edessäni oli suuri seinäaikataulu. Mutta nyt en tiennyt, mikä se Toijalaan menevän junan pääteasema oli.  Kaikki neuvonnat suljettu siihen aikaan illalla. Kyselin joiltakin nuorilta, ei selvinnyt. Ystävällisiä vastauksia sain silti monelta, lopulta yksi tyttö ohjasi minut ulos, sinne mistä junat lähtevät, siellä on kaikki junien pysähdyspaikat ilmoitustaululla. Se oli hyvä neuvo. Näin myös yhden konduktöörin ja hän tiesi heti, että RAIDE 1, HELSINKIIN menevä Pendolino juna. Mikä helpotus! Jos minulla ei olisi ollut aikaa kuin muutama minuutti junaani hakea, olisin varmaan siitäkin myöhästynyt.

Niinhän se on, että aina täytyy tietää päätepysäkit, lähtö- ja saapumispaikka, kun matkustaa. On sitten kyseessä metro, juna, auto tai bussi, kotimaassa tai ulkomailla. Mutta sitä en huomannut ajatella netistä aikatauluja katsellessani.

Juna tuli ajoissa, onni, että selvisin siihen kaikista mutkista huolimatta. Matkani alkoi olla loppuvaiheessa. Mutta kaikki ei ollut vielä varmaa, että loppu hyvin kaikki hyvin. Ilma oli nyt Suomessa sateista hiukan ja liukasta. Murehdin siskojen pitkää automatkaa tällä puolen tunnin junamatkallani.

Kun tultiin perille, astuin ulos junasta Toijalassa. Pimeää ja hiljaista. Aika suurelta vaikutti asema. Olin kuin eksyksissä. Missä ihmeessä se rautatieasema on? Ei näkynyt ristinsielua. Sitten näin kaukaa tulevan oranssinväriseen suojapukuun pukeutuneen rautatientyöntekijän, kysyin neuvoa. Hän oli menossa samaan suuntaan. Nyt oli jo myöhäistä ja minusta oli vaan parasta pyytää, jos saan soittaa hänen puhelimellaan selvittääkseni siskoilleni, että he tulevat taksiaseman tykö rautatieasemalle minua vastaan. Heillä oli vielä noin puolen tuntia matkaa.

Rautatientyöntekijä oli avulias ja sain toimitettua viestini perille. Kun hän kuuli, että joutuisin odottamaan ulkona kylmässä ainakin puoli tuntia, hän ehdotti, että heidän työhuoneeseen pääsee lämmittelemään...Siellä sitten kerroin matkaseikkailuni sun muuta ja juotiin kaffeet. Se oli huvittavaa. Niinkuin ennen vanhaan, kun elämänmeno oli toista ja ihmisillä oli aikaa enemmän auttaa toisia. Matkalaisille oltiin vieraanvaraisia. Soitettiin vielä siskoilleni, jotka eivät heti löytäneet huonosti viitoitettua rautatieasemaa vieraassa paikassa. Tämä rautatien yökkönä työssä ollut virkailija oli matkani toinen enkeli.

Nykymaailmassa koneet korvaavat ihmiset yhä useammassa paikassa. Näin taas kerran, miten vaikeaa on maailmalla ilman inhimillistä apua.

Museomainoksia kannan aina mukanani. Siinä oli taas pari tilaisuutta antaa niitä ja kertoa Nukkenallemuseosta Ranskassa.

Ison siskon auto tuli lopulta taksiaseman lähelle ja me lähdettiin tyytyväisinä kotimatkalle.

tiistai 15. marraskuuta 2011

Tässä yksi joululahja idea

"Unelmani Etelä-Ranskassa", kirjoittanut Ulla-Maija Suonpää.
Elämää Nukkenallemuseon puitteissa, julkaistu 2005, kustantaja Pilot:

Kirjaa voi tilata sähköpostilla

myoldbear @ free.fr

Hinta on 23€ + postiennakkokulut

"Amerikan paketti"

Lisäsin http://dollhousedreams.free.fr  Mitä uutta? sivulle yhden nukketalo kuvan. Maissintähkänukkejen vanha keittiö.

Maissintähkänuket olivat alkuaan Amerikan intiaanien (spirituaali)nukkeja. Niistä tuli kotitekoisia leluja Amerikan uudisasukkaille, jotka jatkoivat traditiota. Tänä päivänä niitä tehdään edelleen.

http://www.cdm.org/viewPage.asp?mlid=220

http://www.lenapelifeways.org/kidsdoll.htm

http://www.ci.tumwater.wa.us/researchcornhuskdoll.htm

Kun kulttuurit kohtaavat, ne usein sekoittuvat ja omaksuvat toisten löytöjä. Monikulttuurisuus on rikastuttavaa.

maanantai 14. marraskuuta 2011

Ryhmäuutiset

Äsken tuli puhelinsoitto. Lunelin kaupungista, joka on Montpelliern lentokenttämatkan varrella, soitettiin. Kunnan lastentarhan ohjaaja kyseli museosta. 50 lasta haluaisi tulla museoon joulun alla, noin 3-6 vuoden ikäisiä tenavia. Sanoin, että 10 ihmistä vaan voi tulla tänne kerrallaan, joten täytyy keksiä ohjelmaa toisille lapsille, kun odottavat tänne tuloa. Otan selvää, jos kirjasto on silloin auki ja kunnan vapaa-aikatila. Jos ei meidän kylästä mitään järjesty pienille lapsille, Anduzesta sitten 8km:n päästä. Siellä on enemmän kaikkia palveluja ja mahdollisuuksia.

Tästä nukkenallemuseosta tulee sitten "lastentarha". Minun täytyy pyytää apujoukkoja tänne valvomaan, 3-6 vanhat ovat juuri niitä villempiä. Ja kun on paljon kaikkea mielenkiintoista käden ulottuvilla, houkutukset ovat suuret.

Toisaalta kaikki tällaiset ryhmävaraukset eivät aina toteudu, joten ei pidä iloita liikaa vielä. "Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla", sanoi vanha kansa.

Sitten toinen pienempi ryhmä Nîmesin kaupungista, 10 aikuista, on tulossa joulukuun alussa.

Joka tapauksessa hyviä uutisia nämä ovat. Mielenkiintoa se kuitenkin osoittaa tätä museota kohtaan tällaisena ei sesonkiaikana, kun kylätie on hiljainen.

Jymypaukku tässä 50-hengen lapsiryhmässä on se, että saan sen ilmoittaa kunnantalolla noita vapaa-aikatiloja tiedustellessani. Siinä on heillä hiukan pään raapimista, kun nukkenallemuseo on nyt noin kysytty!

maanantai 7. marraskuuta 2011

Tintin seikkailut

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tintin_seikkailut:_Yksisarvisen_salaisuus

http://fi.wikipedia.org/wiki/Steven_Spielberg

Eloa museoon

Viime aikoina museossa on ollut hiljaista. Säämurheet ovat pelottaneet ihmisiä. Kenenkään mieleen ei tule mennä museoon.

Toisaalta Pyhäinpäivän lomapäivinä täällä kävi 7 ihmistä, turisteja ja naapurikyläisiä. 28,50 euroa tuli yhdistyksen kukkaroon. Lokakuu oli huonompi tänä vuonna kuin viime vuonna.

Tänä aamuna tuli puhelinsoitto. Yksi yhdistys Nîmesistä, noin 10 henkeä, tulee museoon 4.päivä joulukuuta. He soittivat jo aikaisemmin syksyllä, mutta eivät silloin tienneet vielä tarkkaa ryhmäkokoa. Se oli piristävä uutinen. Museo herää taas eloon syksyn synkän keskeltä.

Kiva kun tulee "vieraita". Se on elämän suola.

Sadetta joka päiväksi

Jo pari viikkoa on täällä satanut ja luvataan koko ajan sadetta, kun katsoo netistä säätiedotusta 15 päiväksi. Joitakin sateettomia päiviä on välillä kuten tänään. Aurinko pilkisti pitkästä aikaa tänä aamuna. Ja nyt on selkeää, vaikka ei se kauaa kestä. Huomisen jälkeen sade alkaa taas.

Ystäväni Seija ja Andrew lähtivät eilen käymään Marseilleen, jossa heillä on treffit muiden suomalaisten kanssa. Siellä on kuulema paremmat ilmat ainakin toistaiseksi. Kun he tulevat takaisin, me mennään elokuviin katsomaan Tintin seikkailut.

Seija toi koulunäyttelyyn museoon lisää 60-luvun piirustuksia, nyt veljensä töitä ja lisäksi heidän kasvistot. Nyt minulla on kokoelmassa 3 kasvistoa, koska omani on myös täällä. Kiva kun saatiin poikien piirustuksia lisää, niitä olikin vain vähän. Kokoelma on nyt hiukan maskuliinisempi kuin ennen.

Tämä Etelä-Ranskan alue on nyt katastrofialuetta enemmän tai vähemmän paikoittain. Anduzessa se kortteli, noin parin kolmen kilometrin päässä keskustasta, jonka tunnen 19 vuoden ajalta asti, on nyt minitornaadon jäljiltä. Puita on kaatunut sieltä täältä, puoliksi tai kokonaan, talojen katot ovat osittain hajonneet myrskytuulessa, vahingot ovat isot noin 10km säteeltä Bambupuistoon asti. Sähköt ja puhelimet olivat poikki, koska puhelinpylväät kaatuneet...Quartier Labahou heräsi aamulla tuhojen yöstä. Me oltiin siellä autolla katsomassa, koska tunnen siellä paljon ihmisiä.

Se minitornaadoyö oli juuri sinä iltana, kun odotin ystäviäni Montpelliern lentokentältä. Dixoua ulkoillessani illalla kylällä taivas oli uhkaavana valtavia mustia pilviä täynnä. Se ihan selvästi enteili tulossa olevaa kovaa pyörremyrskyä, joka ei kuitenkaan tullut meidän kylän kohdalle.

torstai 3. marraskuuta 2011

Sevennien sadeilmiö jatkuu

Yöllä eikä aamulla vielä satanut erikoisemmin, mutta nyt on alkanut tulla vettä taivaalta kuin saavista kaatamalla.

Minulle on tulossa vieraita Englannista ja he saapuvat Montpelliern lentokentälle iltapäivällä. Sieltä he vuokraavat auton ja tulevat tänne. Mutta minä varoitin heitä säästä, koska ajaminen varsinkin pikkuteillä on vaarallista. Ne kun tulvivat tai ovat poikki. Ystävilläni on nyt huono tuuri sään suhteen.

Montpellierssa oli juuri muutama päivä sitten kauheat tulvat ja huono sää näyttää jatkuvan. Maa alkaa olla märkä jo pohjamutia myöten, joten se ei enää ime vettä, kaikki jää pinnalle ja tulvii. Paikallisuutisissa varoitetaan ihmisiä autolla liikkumisesta.

http://www.midilibre.fr/2011/11/03/episode-orageux-l-actualite-en-temps-reel,411799.php
http://www.midilibre.fr/2011/11/02/en-attendant-le-deluge,411487.php

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Säävaroitus

http://www.midilibre.fr/2011/11/02/en-prevision-de-l-alerte-meteo-sur-la-region-retrouvez-toutes-les-infos-pratiques-sur-midilibre-fr,411467.php

Nyt annetaan taas säävaroitus, kovia tulvasateita on tulossa tälle alueelle. Kestää perjantai aamuun asti.

Jo joku aika sitten oli samanlainen sääennuste, mutta onneksi tänne Gardin alueelle tulvia ei tullutkaan, vaikka luvattiin.

Vuonna 1999 annettiin myrskyvaroitus. Päivällä oli ollut tyyntä ennen myrskyä. Seuraavana yönä minä heräsin, kun myrsky oli saapunut kohdalle ja se ulvoi ulkona uhkaavana. 1100-luvun kivitaloni sisällä olo oli kuin "isossa laivassa, joka heilui aavalla merellä".

Sitten seuraavaksi vuonna 2002 oli tulvavaroitus. Apokalyptiset sateet tulivat ja siitä seurasi tänne katastrofaaliset tuhot. Monessa paikassa oli vesi peittänyt alleen kyliä, talojen katot vaan näkyivät ilmavalokuvissa. Gardin alueemme oli kuin sodan jäljiltä.

Siksi joka kerta kun tulee noita varoituksia, se on pelottavaa.

perjantai 28. lokakuuta 2011

Sähkömittari rumilus piiloon

Tässä kuva vasemmalla viime päivien touhuistani. Jo muutama vuosi sitten ystäväni käski minun tehdä nukketalokyltin kätkemään ruma sähkömittari, joka on ulko-oven vieressä parhaalla paikalla. Hän lupasi leikata minulle sitä varten vaneria, johon voisi maalata nukketalon.

Liian vaikea tehtävä, sanoin aina. En ole innostunut maalailemaan, koska piirtäminen ei ole koskaan ollut harrastus minulle. Inhosin sitä lukioaikoina. Ja ne piirustustunnit kestivät liian kauan. Huono muisto minulla on niistä.

Olin luvannut kuitenkin toteuttaa sen suunnitelman nyt syksyllä, koska surffaillessani netissä sain alkuidean. Siihen asti minulla ei ollut siitä aavistustakaan, mitä voisi tehdä. Talon raamit tulivat vaan mieleen, ei se paljoa piristäisi ulkoseinää. Mielikuvitus oli täysin nollissa.

Tuumasta toimeen. Noin kuukausi sitten ostin 1,5cm paksun vaneri lopun alennuksesta 5 eurolla. Se piti maalata yltympäri, koska se ei ole ulkona käytettävää, vaan sisävaneria.

Mittasin viivoittimella talon mittoja ja piirsin ne tussilla alkuun. Sitten tein siihen kukkaköynnöstä, se oli hauskempaa, kun kukkia sai piirtää. Ajatuksena oli punamulta maalilla maalattu suomalainen perinteinen talon julkisivu. Minulla oli kaikkia maaleja kotona, ei tarvinnut ostaa. Mutta tuli pieni virhe, kun sekoitin punaista ja mustaa. Laitoin liikaa mustaa, joten siksi kuvassa talo näyttää mustalta. Se ei ole sen väri luonnossa, vaan hyvin tumman punainen, viininpunainen, punamultaväri. Kuvassa ei saa aina tulemaan oikeita värejä. Kaikki maalit ovat ulko-sisä maaleja, paitsi keltainen ikkunoissa. Se täytyy vielä lakata värittömällä lakalla, että saa sen myös vedenpitäväksi, kun sataa ulkona.

Pikkunallet ikkunoissa ja oikealla sivulla alla ovat puisia. Ne otin Marja-Leenan tekemästä joulukoristeesta, jonka sain isolta siskolta joululahjaksi viime vuonna. Tässä nukketalokyltissä ne ovat hyvässä paikassa. Naulasin ne oikein kiinni.

Tein värikokeiluja ensin Photofiltre ohjelmalla. Alkuversiossani oli punainen talo. Se oli hiukan kuin joulupukin asunto. Halusin tummemman talovärin, koska se on vanhemman tyylinen. Toisaalta, vaikka se on hiukan tumma nyt, se sopii tummanruskean ulko-oven viereen aika luonnollisena. Kirkkaamman punainen olisi pistänyt enemmän silmään. Sellaisia kun täällä ei ole olemassakaan missään.

Kyläläisillä on sitten siinä ihmettelemistä, mikä ihmeen kummajainen on ilmestynyt nukkenallemuseon julkisivuun. Noin 102cmx60cm iso, suomalaisperäinen talo keskelle Välimeren maan kivitaloja herättää varmaan huomiota. Ihmiset pysähtyvät museon eteen ja pohtivat mitä se mahtaa kätkeä sisälleen, eivätkä mene vaan ohi. Jutun juurtakin siitä voi tulla. Se on tarkoituskin. Kritiikkiä hyvällä tai pahalla, "vettä me saadaan myllyymme" joka tapauksessa.

"Learning by doing." Tekemällä oppii, sanotaan. Lopputulos ei minusta ole hullumpi. Ja tärkeää, että voitin kielteisen ennakkoasenteeni. Negatiivisuus on pahasta.

Värejä on mukava käyttää. Oli sitten kyse kankaista, lankoista, maaleista tms. Värilankat ovat minulle kaikkein tutumpia. Mutta käsityö on jäänyt tietokoneen myötä. Toisaalta nykyään, kun järjestän museota, siinä saa käyttää myös mielikuvitusta. Varsinkin jos näyttelytila loppuu ja täytyy sitä löytää muualta. Järjestelykysymys se on. Saman voi järjestää monella eri tavalla.

maanantai 24. lokakuuta 2011

Kotimaa näkyvis

Sisko sano mul vähän aikaa sit, et kato ny niit joulumatkoi Suamee. Niit hintoi.

Viikon lopul mää rupesi si kattomaa. Joulukuu näytti kallliilt Ryanairillaki mitä lähemmäs meni juhlapyhhii. Ja mitä kauemmaks sitä halvemmaks tuli. Lopultas mää keskittysi vaa matkoihi tost marraskuun pualest välist alkae joulukuun alkupualel. Lauantai aloti matka-ja hintavertailu ja tänäpä osti liput. Nyt sain rauha, ko tuli valmiiks toistaseks ainaki lennot.

Mää pohri erilaisii vaihtoehtoi. Olis ollu mukava mennä Lontoon kautta, yhtä halval olis saanu ku Saksan kauttaki. Mää olisi halunnu mennä kattomaa sinne Stanstedin lelumuseoo, se ei o kauhian kauka lentokentält. Mut se on nyt loppuvuarest kiinni. E viittikkä mennä sit siält kautta.
http://www.stanstedtoymuseum.com/

Sit oli toine vaihtoehto, Pariisist. Siäl on täl hetkel kaks miälenkiintost lelunäyttelyy, Grand Palais's ja Nukkemuseos. Olis nähny ne samal reisul. Mut sit olis tarvinnu mennä ensi junal Pariisii ja siält Blue one:ll Helsinkii, paluumatka olis ollut Ryanairil. Mut se osottautu monimutkaseks ja hintaa olis tullu yhteensä noin parisattaa. Ja junamatka olis hermostuttanu minnuu, ko ne o niin epävarmoi, tiätenki sillo lähtöpäiväl olis ollu taas lakko. Ne ku on jatkuvast lakos. Ei voi yhtää luattaa. Toisaaltas Pariisis voi käyrä joku kerta, ku huamasi, ett sinne saa junalippui netist ostaa noin 35 euroo yhteen suuntaa, suurin piirtei seittämälkympil pääsee menopaluun. Ja niin on parempi, ettei o siält jatkoyhteyksii mihinkä.
http://www.museedelapoupeeparis.com/tempo/tempojouetgarcon.html

http://www.grandpalais.fr/fr/Accueil/p-93-Accueil.htm
Loppujen lopuks mää valitti sama reiti ku ennenki, se on halpa ja jo tuttu:
Montpellier - Frankfurt Hahn - Tampere menopaluu lennot yhteensä 63 euroo vaa Ryanairil. Menomatkal pääsee saman päivän jatkamaa, aamul on lähtölento ja iltapäiväl jatkolento. Paluumatkal on kyl pari päivän orotus Saksas, ennenku  pääsee jatkamaa Montpellierhe.

Nyt voi suunnitella muuta, ku ainaki Suamen matka on valmiina. Mul o vähä jo koti-ikävä.

perjantai 21. lokakuuta 2011

Lézanin linnasta kuvasarja


http://www.flickr.com/photos/100souvenirs/sets/72157627819817905/show/

Otin tänään kuvia kylämme linnasta ja tein siitä kuvasarjan flickr.com sivuille. Linnan puutarha on ensimmäisenä kunnostettavana, sitten vasta linna.

Lopussa näkyy sillan alla oikealla "Musée..." nukkenallemuseon pieni kyltti, joka on nyt hyvällä paikalla linnaa vastapäätä.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Uusia päivityksiä

Olen päivitellyt viime päivät http://dollhousedreams.free.fr sivuja, koska muutin "Mitä uutta?" sivut.

Kolmikielisistä nettisivuista on hommaa, kun järjestelee niitä uudestaan. Sivujen kokoonpano on aikaavievää, vaikka teenkin ne taulukoilla kuten olen oppinut alussa, enkä uudella tavalla niinkuin pitäisi, sanovat ammattilaiset. Harrastelijasivut ovat paremmat kuin ei mitään. Sitäpaitsi FREE.FR:n tilastojen mukaan nuo dollhousedreams-sivut ovat yltäneet suurin piirtein  samoihin kuukausittaisiin käyntimääriin (yli 1000/kk) kuin myoldbear-sivut, vaikka ovat uudet.

Sébastien on minua arvostellut, että olen laittanut liikaa kuvia kokoelmasta nettiin. Hänen mielestään kukaan ei enää tule museoon, jos uutuudetkin heti näkee jo internetissä. Minä en ole samaa mieltä. Monet paikalliset, turisteista puhumattakaan, sanovat tulleensa tänne, koska he olivat nähneet nettisivut. Ja nyt me ollaan huomattu, että Anduzen turistitoimisto on tehnyt mainoksen nukkenallemuseosta yhdestä netin nukketalokuvastamme, jonka se on ottanut mukaan sen toimiston seinällä olevaan suureen DVD telkkariruutuun, jossa vaihtuvat kuvat paikallisista turistikohteista. Se on suosionosoitus. On niinkuin olisi päässyt "harvojen ja valittujen" joukkoon.

Virtuaalimaailma muuttaa ja muokkaa asenteita. Niin saa ennakkokuvan jostakin. Vuodesta 2004, kun tutustuin atk-maailmaan, olen surffaillut. Ja nyt tunnen virtuaalisesti monia lelumuseoita Euroopassa ja muualla, koska olen tehnyt niissä virtuaalivierailuja. Myöhemmin haluan käydä myös katsomassa niitä paikan päällä ja siinä nettisivut kuvineen ratkaisevat aika paljon, minne menen tilaisuuden tullen. Ei minulle riitä pelkät kuvat. Livenä ne täytyy nähdä.

http://www.puppenhausmuseum.com/

http://www.ottini.eu/

Siinä yllä hienot nukketalomuseon internetsivut, joissa kokoelmia voi katsella musiikin säestyksellä. Kaikki on kuvina ja nähtävänä myös netissä.

Me keräilijät ajatellaan, että näin näyttelyllämme on enemmän katsojia. Jos se on vaan muuten, kuten minun tämä museo on pikkukylässä, jossa ei ole ristinsielua talvisaikaan, yleisömäärä on nollissa. Mutta maailmanlaajuinen verkosto antaa mahdollisuuden suuremmalle visiittimäärälle ja harrastelijaryhmälle. Ja ehkä siitä jotakin poikii myöhemmin.

9115 käyntiä dollhousedreams-sivuilla maaliskuusta lähtien, jolloin ne tein. Niin hyvää tulosta ei varmaan muuten olisi saanut, vaikka nukketalonäyttely olisi ollut jossain muualla, vaikka kuinka parhaalla paikalla.

Statistiques d'accès à dollhousedreams.free.fr
Période du résumé: 12 derniers mois Généré le 18-Oct-2011 00:34 CEST
Generated by Webalizer

Résumé par mois
MoisTotaux mensuels
SitesKoVisitesPagesFichiersHits
Oct 2011266167714596147543605192
Sep 20114062698141181250471858421
Aou 20113782820221217250176628847
Juil 2011320196593976198156596639
Juin 2011352223647916226366067665
Mai 2011511396507122636901125614076
Avr 2011462383402116943511149015323
Mar 201193612426581834139933646451296
Totaux316235791153275890682117459

Kunnanjohtajan puheilla - Hymyä huuleen

Olin äsken kunnantalolla pitkästä aikaa. Olen huomannut, että siellä ei kannata paljoa museoasioita puhua sihteereille, suoraan vaan kunnajohtajalle, muuten ei ole varmaa, meneekö viesti perille vai ei. Näin heti vastaanotossa kunnanjohtajan, joten siinä hyvä tilaisuuteni.

Bernardit on yksi ystäväperhe täällä Lézanissa. Herra Bernard, joka on kunnanjohtajan appi, sanoi minulle kerran, että kunnantalo voisi jakaa museoesitteitämme ilmaiseksi joka kotiin kylällä, eli noin 1200:lle asukkaalle. Silloin en siitä vielä innostunut ja jätin asian sikseen. Mutta nyt kun meillä on tuo pikkumainos kampanja meneillään, se sopii hyvin suunnitelmiimme. Paikallinen mainostus.

Kunnanjohtaja Torreilles on hyvin vakava naamainen mies, vaikka on vajaa nelikymppinen. Siinä iässä luulisi olevan vähän nauravaisempi. Ja lisäksi kun hän palvelee kuntalaisia.

Toisaalta se on persoonallisuus kysymys. Toiset ovat hymyileväisiä ja toiset taas vähemmän. - Minulle se on tärkeä asia. Vaikka olisikin pinnallista. Kunnassamme on kaksi lääkäriä, minä menen aina sen hymyilevän tai nauravaisen tykö. Toinen on niin pokerinaamainen, että sen tykönä käynti on raskasta. Vaivatkin tuntuvat vielä pahemmilta. Pikkuasioita voisi sanoa. Mutta pientä hymyä me tarvitaan, kun asioidaan milloin missäkin.

Kerroin asiani ja näytin A4 museomainosmallia, josta niitä saa 4kpl. Ensiksi minulle ehdotettiin, että sellainen voitaisiin liittää noin 4 kertaa vuodessa ilmestyvään kunnan tiedotuslehteen. Mutta minä taas olin eri mieltä. Siinä on niin paljon kaikkea, ettei museomainosta siinä huomaa. Tehokkaampaa on niitä jakaa jokaiseen kotiin. Sitten kunnanjohtaja taas tokaisi, että jakaa he voivat ne ilmaiseksi, mutta ei he niitä mainoksia teetä, ne pitäisi tuoda mukanaan. Minä puolustin yhdistystämme. Meidän varat ovat pienet, kunta voisi sen verran kustantaa, että myös ne mainokset painaisi. Hän lupasi harkita asiaa...Ja sitten kun seuraavan kerran heillä jaetaan kunnan tiedotteita, ottavat nukkenallemuseon esitteet mukaan jaettavaksi joka talouteen.

Hymy irtosi lopulta! Sain tämän kunnantalon johdon nauramaan. Ja muutenkin me päästiin yhteisymmärrykseen, ainakin pintapuolisesti.

Vaikka saa nähdä, mitä tuleman pitää. Ei se kunnalla asiointi ole useinkaan tuottanut toivottua tulosta. He varmaan siellä pelkäävät, että me haetaan samaa raha-avustusta kuin muutkin kunnan yhdistykset saavat. Ei haeta. Saavat olla sen suhteen rauhassa. Ennemmin haetaan joskus sellaista EU:lta.

Dixoun olisi pitänyt tulla mukaani. Nyt se oli poikkeuksellisesti kotolaisena, koska satoi. En viitsinyt ottaa sitä mukaan kastamaan hienoa aitoa turkkiaan. Olen huomannut, että haukut saavat ihmiset hyvälle tuulelle. Niin minun joka ikinen päivä alkaa hyvin, kun tulen sanomaan huomenta tälle iloiselle veitikalle.